Keitä me olemme?

Fanni-Maria

Olen löytänyt urapolkuni taloushallinnon parissa vuonna 2015, kun aloitin taloushallinnon merkonomiopinnot. Merkonomiksi valmistuin vuonna 2017 työskennellen jo monipuolisesti taloushallinnon tehtävissä. Suoritin vuosina 2017-2019 lisäksi taloushallinnon tradenomiopinnot Satakunnan ammattikorkeakoulussa työn ohessa opiskellen. Vuosina 2016-2020 työskentelin taloushallinnon tehtävissä tilitoimistossa, jonka jälkeen siirryin yrittäjäksi Väliviiva Oy:n perustamisen myötä. Intohimoni on auttaa pienyrittäjiä yrittäjyyden polulla neuvoen ja palvellen suurella sydämellä. Nautin kouluttautumisesta ja taloushallinnon alalla se on erityisen tärkeää. Vapaa-ajallani saatat löytää minut toiminnallisen treenin salilta tai avannosta!

Anna-Liisa

Minua kiinnostaa kaikki kaunis. Olen koulutukseltani kirjansitoja-artesaani (Tyrvään Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos 2006) sekä graafinen suunnittelija (Helsinki Design School 2020), mutta ajatukseni on luoda ideat todeksi – omat tai toisten. Minulla on monen vuoden kokemus asiakaspalvetehtävistä, sekä aiemman yritystoimintani  kautta näkemystä yrittämisen eri puolista. Aloitin yrittäjäurani vuonna 2006 jatkamalla perheeni hautaustoimistoa, jonka myin eteenpäin 2016 ollakseni kotona lapsen kanssa.  Olin jo aiemmin sanonut, että voisin työkseni tehdä valokuvakirjoja… Olen nyt aika lähellä tätä unelmaa! Jokainen työpäiväni on erilainen, mutta parhaimmillaan työskentely on kuin mukava kahvihetki ystävien kanssa. Olisin kiinnostunut kuulemaan Sinun tarinasi! Voisinko olla osa sitä?